Isla Peura: PEITOSSA
Missä vaiheessa minun hengitykseni on ”minun”, milloin se muuttuu osaksi ilmakehää tai kasvin hengitystä?
Kansanperinteemme kertoo hurjia tarinoita metsänpeitosta. Uskottiin, että metsänpeittoon joutunut ”katoaa” metsään ja saattaa jopa muuttua ulkopuolisille näkymättömäksi. Maailma ympärillä muuttuu hänelle kummalliseksi, ajantaju ja suuntavaisto hämärtyvät. Metsänpeitossa ihmisen on ajateltu olevan haltijoiden tai metsänhenkien valtakunnassa. Ja kun nämä henget ovat pikkuhiljaa muuttuneet peltoja raivaaville ja kaupunkeja rakentaville ihmisille tuntemattomiksi, on kenties myös metsänpeitosta tullut vaarallinen tila.
Voisiko se tämän päivän ihmiselle olla muutakin?
Uskon, että metsänpeitto voi olla myös henkiseen alkukotiin palautumisen kokemus, jossa havahtuu omaan pienuuteensa. Se voi olla myönteistä katoamista, yhteenkuuluvuutta jonkin itseä laajemman kanssa.
Vanha metsästystä ilmaiseva sana on pyytäminen: metsältä pyydetään sitä, mitä tarvitaan. Ajattelenkin mielelläni olevani ennemmin kuvien pyytäjä kuin kuvien ottaja. Kuvien pyytäminen on ymmärryksen pyytämistä, sopivan hetken odottamista, kanssakäymistä, uteliaisuutta, kysymyksiä joihin ei odota vastauksia.
Peitossa kertoo siitä, kuinka olevaisuuden lukemattomat eri muodot ja kerrokset ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa. Johannes Setälän sanoin ”Mikään ei ole ulkopuolella kaiken”. Olen kuvannut teoksen kuvia eri puolilla Suomea, viettäen päivä- ja viikkokausia metsään ja sen peittoon hakeutuneena. Näyttelyn kuvat heijastetaan valkohäntäpeuran nahalle. Eläimen nahan voi nähdä reittinä toisiin todellisuuksiin tai tajunnan tasoihin. Näin on tiedetty lukuisissa kulttuureissa eri puolilla maailmaa, myös täällä pohjolassa.
Isla Peura: Peitossa
Valokuva ja ääni, 2016
Galleria Ratamo, Kirjastogalleria
25.8.-18.9.2016
Kulttuurigalleria & Kehys3, Vaasa
1.9.-30.9.2016
Missä vaiheessa minun hengitykseni on ”minun”, milloin se muuttuu osaksi ilmakehää tai kasvin hengitystä?
Kansanperinteemme kertoo hurjia tarinoita metsänpeitosta. Uskottiin, että metsänpeittoon joutunut ”katoaa” metsään ja saattaa jopa muuttua ulkopuolisille näkymättömäksi. Maailma ympärillä muuttuu hänelle kummalliseksi, ajantaju ja suuntavaisto hämärtyvät. Metsänpeitossa ihmisen on ajateltu olevan haltijoiden tai metsänhenkien valtakunnassa. Ja kun nämä henget ovat pikkuhiljaa muuttuneet peltoja raivaaville ja kaupunkeja rakentaville ihmisille tuntemattomiksi, on kenties myös metsänpeitosta tullut vaarallinen tila.
Voisiko se tämän päivän ihmiselle olla muutakin?
Uskon, että metsänpeitto voi olla myös henkiseen alkukotiin palautumisen kokemus, jossa havahtuu omaan pienuuteensa. Se voi olla myönteistä katoamista, yhteenkuuluvuutta jonkin itseä laajemman kanssa.
Vanha metsästystä ilmaiseva sana on pyytäminen: metsältä pyydetään sitä, mitä tarvitaan. Ajattelenkin mielelläni olevani ennemmin kuvien pyytäjä kuin kuvien ottaja. Kuvien pyytäminen on ymmärryksen pyytämistä, sopivan hetken odottamista, kanssakäymistä, uteliaisuutta, kysymyksiä joihin ei odota vastauksia.
Peitossa kertoo siitä, kuinka olevaisuuden lukemattomat eri muodot ja kerrokset ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa. Johannes Setälän sanoin ”Mikään ei ole ulkopuolella kaiken”. Olen kuvannut teoksen kuvia eri puolilla Suomea, viettäen päivä- ja viikkokausia metsään ja sen peittoon hakeutuneena. Näyttelyn kuvat heijastetaan valkohäntäpeuran nahalle. Eläimen nahan voi nähdä reittinä toisiin todellisuuksiin tai tajunnan tasoihin. Näin on tiedetty lukuisissa kulttuureissa eri puolilla maailmaa, myös täällä pohjolassa.
Isla Peura: Peitossa
Valokuva ja ääni, 2016
Galleria Ratamo, Kirjastogalleria
25.8.-18.9.2016
Kulttuurigalleria & Kehys3, Vaasa
1.9.-30.9.2016